Mitä on kokeilukulttuuri? – Muutoksen ainekset

Mikä on kokeilukulttuurin tila Suomessa? Millaisia työkaluja kokeilukulttuurin edistämiseksi tarvitaan? Muun muassa näitä kysyimme syksyllä 2016 toteutetussa tarvekartoituskyselyssämme, johon vastauksia tuli lopulta vajaat sata. Eniten vastaajia oli tutkimus- ja koulutusorganisaatioista sekä ministeriöistä. Monia vastauksia tuli myös yritysten ja kuntaorganisaatioiden edustajilta.

Vastaajia pyydettiin arvioimaan kokeilukulttuurin tilaa sekä omassa organisaatiossa että koko Suomessa. Oman organisaation tilanne arvioitiin kautta linjan paremmaksi kuin yleisesti ottaen Suomessa. Kokeilukulttuurin tilaa omassa organisaatiossaan piti kiitettävänä tai erinomaisena lähes puolet vastaajista. Sen sijaan lähes yhtä suuri osa vastaajista piti suomalaisen yhteiskunnan kokeilukulttuurin tilaa vain välttävänä. Erinomaisena sitä ei pitänyt yksikään vastaaja ja kiitettävänäkin alle kymmenen prosenttia. Tuloksia tulkittaessa on toki pidettävä mielessä, että vastaajajoukko on melko valikoitunut ja edustaa ainakin jossain määrin kokeilukulttuurin edelläkävijöitä.  

 

 

Eroon epäonnistumisten pelosta

Kulttuurin käyttöönotto ei tietenkään tapahdu nappia painamalla, mutta yksiselitteistä ei ole myöskään se, miten kokeilukulttuurin etenemistä voisi ja pitäisi seurata. Kysyimmekin siis myös sitä, mitkä ovat parhaita mittareita kokeilukulttuurin edistymiselle. Kaikkein tärkeimpinä mittareina pidettiin sitä, että ajattelutapamme muuttuvat ja sekä riskejä että epäonnistumisia aletaan hyväksyä aiempaa enemmän. Näitä teemoja on myös Kokeileva Suomi -tiimissä pohdittu paljon ja lokakuussa on kansainvälinen epäonnistumisen päivä. #herozerohero viittaa siihen, että elämä on jatkuvaa taiteilua onnistumisten ja epäonnistumisten välillä - kukaan meistä ei ole vain nolla tai sankari.

Epäonnistumiset kuuluvat elämään ja myös kokeilukulttuuriin. Jos kokeillaan aidosti uusia tapoja tehdä ja kehittää, osa ideoista varmasti osoittautuu odotettua heikommiksi. Kokeilukulttuuriin liittyykin vahvasti ajatus siitä, että kokeilu epäonnistuu vain silloin, kun siitä ei opita mitään. Vaikka idea ei toimisikaan toivotulla tavalla, kokeilu tuottaa kuitenkin oikein toteutettuna aina tietoa, jota tarvitaan jatkokehittämisessä. On kuitenkin luonnollista, että kun oma idea ei toimikaan odotetusti, se voi aiheuttaa epäonnistumisen tunteita. Niitä pitää kuitenkin pystyä käsittelemään, myös organisaatiotasolla. Herozerohero-tapahtumassa puhunut Jani Halme pohti juuri sitä, miten organisaatioissa pitäisi olla jo etukäteen mietittynä se, miten loukkaantuneet tuodaan etulinjasta joukkosidontapaikoille. Toisin sanoen organisaatioilla pitäisi olla valmis strategia sille, miten häpeää ja epäonnistumisen tunteita käsitellään työpaikoilla.

Millaista tukea kaivataan?

Kyselyssä tiedusteltiin myös sitä, mihin vastaajat erityisesti toivovat tukea Kokeileva Suomi -tiimiltä. Selvästi eniten mainintoja saivat rahoituslähteiden ja muiden resurssien löytäminen, mutta runsaasti apua kaivattiin myös kokeilujen toteutuksen sekä arvioinnin menetelmiin. Myös kotimaisia ja kansainvälisiä esimerkkejä toivottiin. Tuen muodoiksi toivottiin eniten kasvokkain tapahtuvaa yhteistyötä eli työpajoja ja koulutuksia sekä tukea verkostojen rakentamiseen.

Avovastauksissa nousi esiin toive integroida kokeilut selkeämmin päätöksentekoon. Moni vastaajista kantoi huolta siitä, miten kokeiluilla saadut opit saadaan varmasti talteen sekä hyväksi havaitut toimintamallit laajempaan ja pysyvämpään käyttöön. Pyörää ei ole tarpeen keksiä aina uudelleen. Kokeilukulttuuri koettiin vahvasti alhaalta ylöspäin tapahtuvana toimintana, jota ei tule ohjailla liikaa ylätasolta. Toisaalta monissa vastauksissa tuotiin  esiin myös se, että ilman johdon sitoutumista organisaation kulttuuri ei voi muuttua. Myös liiallisia esteitä ja normeja tulisi tarkastella kriittisesti.