Kokeileva Suomi -blogi

Kun kunnat päästettiin irti

Sonja Manssila Julkaisupäivä 22.3.2017 13.43 Blogit

Mitä, jos kunnat saisivat vapaammat kädet toimia taloudellisesti ja kuntalaisten parhaaksi? Tätä kokeiltiin kuntakokeiluissa, jotka toteutettiin vuosien 2015 ja 2016 aikana. Mukana oli yhteensä 57 kuntaa. Kokeiluja varten sorvattu laki mahdollisti toimintavapauksien lisäämisen ja palveluiden kehittämisen.

Kahden vuoden aikana kokeiltiin kaikkiaan kuutta erilaista toimintamallia, jotka olivat hyvinvoinnin integroitu toimintamalli, koulutuspalvelukokeilu, valvontamalli, asumispalvelumalli, kunta-Kela sekä nuorisotakuu. Kuntakokeiluhanke tuki kokonaisuutta, järjesti kuntakierroksia, työpajoja ja kanavia keskustelulle.

Miten kokeilut onnistuivat? Kokeiluiden päättymisen jälkeen voidaan todeta, että kokeiluissa ei pelkästään syntynyt uusia tavoiteltuja toimintamalleja, vaan myös tietoa siitä, mikä ei toimi. Tämäkin on tärkeää.

Kokeilukuntien vastausten mukaan kokeilun kaikki asetetut tavoitteet saavutettiin viidessä kokeilukunnassa. 60–80 prosenttia tavoitteista toteutui 31 kokeilukunnassa. 11 kokeilukuntaa ilmoitti saavuttaneensa 40–50 prosenttia asettamistaan tavoitteista, mutta viisi kokeilukuntaa ilmoitti tavoitteidensa toteutuneen vain 10–30 prosentin osuudella. Toimintamallikohtaisessa vertailussa nuorisotakuun toimintamallin kokeilukunnat saavuttivat suurimman osan kokeiluille asetetuista tavoitteista, vastaavasti hyvinvoinnin integroidun toimintamallin kokeilukunnat kokivat, että kokeilun tavoitteista saavutettiin enintään 60–80 prosenttia.

Nuorisotakuun toimintamallin kokeilussa tavoitteena oli perustaa matalan kynnyksen palvelupisteitä, Ohjaamoja. Pisteet perustettiin ja yhteistyö eri asiantuntijoiden kanssa aloitettiin. Nuoret ovat löytäneet Ohjaamot hyvin. Kokeiluaikana pisteissä on käynyt lähes 60 000 nuorta. 

Ohjaamoissa on autettu nuoria heidän tarpeidensa mukaisesti. Työkokeiluja toteutettiin kokeiluaikana yhteensä 1474 kappaletta ja 973 nuorta työllistyi avoimille työmarkkinoille. Koulutukseen on ohjattu kokeiluaikana yhteensä 699 nuorta. Kokeiluaikana nuorisotakuun toimintamallissa työstettiin yhteensä 221 yhteistä palvelusuunnitelmaa.

Kokeilujen tulokset liittyvät erityisesti kehitettyihin uusiin (monialaisiin) toimintamalleihin ja niiden käyttöönottoon sekä kokemuksien saamiseen niiden toimivuudesta ja kehittämiskohteista. Lisäksi tuloksia on syntynyt asiakaslähtöisempien palvelujen ja palveluprosessien muodostamisessa ja eri toimijoiden yhteistyön ja työnjaon kehittymisessä niiden toteuttamiseksi. Hyviä tuloksia on saavutettu myös palvelujen ja toimintojen laadun parantumisessa. Näiden lisäksi kokeiluissa on myös kehitetty ja testattu uusia työvälineitä, uusien tietojärjestelmien ja teknologioiden muodossa sekä muodostettu niihin liittyviä monialaisia toimintakäytäntöjä.

Keskeisiä huomioitavia haasteita kokeilujen toteuttamiselle oli kokeiluaikana jo osin muuttunut toimintaympäristö. Kokeiluaikana on käynnistynyt sote- ja maakuntauudistuksen valmistelu uudelleen. Uudistusten tuoma epäselvyys tulevaisuudesta ja kokeilujen toimintatapojen jatkohyödyntämisen mahdollisuuksista näyttäytyi kokeilukunnissa ja siten myös tuloksissa. Lisäksi jatkuva muutostila monialaista yhteistyötä tekevissä organisaatioissa sekä kannusteiden puuttuminen monialaiseen yhteistyöhön loivat osaltaan paineita tulosten jatkohyödyntämisen onnistumiselle.

Kokeilutoiminta on haastavaa, mutta erittäin mielenkiintoista! Kokeilujen vastaavana projektipäällikkönä voin sanoa, että tarttuisin tilaisuuteen uudestaan heti, jos vastaava kokeiluprojekti käynnistettäisiin! Suuret kiitokset hyvästä yhteistyöstä innovatiivisille kunnille (erityisesti yhteyshenkilöt) ja asiantuntijatiimeille. Kiitos esimiehilleni valtiovarainministeriössä luottamuksesta toteuttaa kokeiluhanketta pääasiassa oman näkemykseni mukaisesti.

Kokeilujen tulokset valmistuvat kokonaisuudessaan kevään aikana.  Ne löytyvät osoitteesta www.vm.fi/kuntakokeilut

Sonja Manssila

Lisää kommentteja

Kokeileva Suomi -blogissa julkaistaan kokeiluihin ja kokeilukulttuuriin liittyviä kirjoituksia. Tekstit toimitetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Jos haluat ehdottaa omaa kirjoitustasi Kokeileva Suomi -blogiin, ota yhteyttä: kokeilut(at)vnk.fi.