Kokeileva Suomi -blogi

Karjalasta kajahtaa – kokeiluekosysteemin ytimessä

Henri Karppinen Julkaisupäivä 24.1.2017 15.07 Blogit

Sanotaan, että kulttuuria ei voi luoda. Miten sitten olemme päässeet eteläkarjalaisessa kokeiluekosysteemissä niin pitkälle ja miksi vauhti vain kiihtyy? Jos kyse ei ole kokeilukulttuurista niin mistä sitten?

No tästä on kyse: teemme töitä ihmisten kanssa, emmekä kiinnitä tarpeetonta huomiota siihen keitä he ovat ja mistä he tulevat. Pienen maakunnan vahvuus on välitön palaute: merkityksellinen tai merkityksetön tekeminen havaitaan heti, näin opimme nopeasti.

Tänä päivänä useat tahot ja toimijat profiloituvat aktiivisiksi kokeilijoiksi ja kehittäjiksi. Väitän, että teemme silti useimmat asiat eri tavalla kuin muut. Tuloksia kun ei synny, jos miettii liikaa mihin tekemisen kategoriaan se kuuluu tai ei kuulu. Eräs yrittäjä totesikin viime kesänä osuvasti, että kehittäminen on aina riski. Kokeileva kehittäminen on iso riski. Suurin riski on kuitenkin jättää kehittämättä tai tehdä se niin hitaasti, ettei sillä ole mitään merkitystä. Kaikki viisaus ei asu yrityksissä eikä yrittäjissä, mutta ilman yrityksiä ja yrittäjiä ei ole elinvoimaa.

Meillä Saimaan ammattikorkeakoulussa alueemme elinvoimaisuus on yksi toimintaamme ohjaava päämäärä. Se edellyttää meiltä asennetta, jolla voi erottautua. Jos jäämme odottamaan ja pohtimaan vaihtoehtoja, olemme yleensä myöhässä. Tehtävänämme on olla hereillä ennen muita ja herättää muut sopivana ajankohtana. Saimaan ammattikorkeakoulussa on jo vuosien ajan vauhditettu kokeiluja yhdessä yritysten, julkisen sektorin ja erilaisia taustoja omaavien asiantuntijoiden kesken. Nämä asiantuntijat ovat olleet milloin 9-vuotiaita koululaisia, milloin yli 40 vuotta yrittäjänä toimineita konkareita.

Meille on helppo tulla! Kokeiluekosysteemissämme kaiken kokoiset yritykset voivat edistää omien ideoidensa luottamuksellista kehittämistä yhteistyössä Saimaan ammattikorkeakoulun ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston henkilöstön ja opiskelijoiden kanssa. Pitkien suunnitteluaikojen sijaan annamme nopean reagoinnin ja kokeilemisen takuun. Etujoukossa kulkevat Lappeenrannan ja Imatran kaupungit ovat vauhdittaneet kokeiluekosysteemin jalkautumista käytännön tekemisellä eli ideoimalla ja tuomalla ideat nopeaan kokeiluun arvioitavaksi. Ei mikään pieni muutos julkisilta toimijoilta.

Tärkeintä on ollut asenne ja mielenkiinto uutta kohtaan. Ilman niitä emme olisi olleet vauhdittamassa digikorujen tuloa markkinoille, laserteknologian yhdistämistä kuvataiteeseen teollisuudessa, Business Heroes -kokeilualustaa tai testauslaboratoriota teollisuuteen.

Täällä Saimaan rannalla kokeilut erottavat tehokkaasti tekijät ja puhujat. Pidämme myös mielellämme ääntä asiasta. Järjestimme yhteistyössä valtioneuvoston kanslian ja Arene ry:n kanssa Koko Suomi Kokeilee-kiertuetapahtuman Lappeenrannassa 9.12.2017. Kantavana ideana oli tuoda esille käytännössä mitä kokeileva kehittäminen ja kulttuuri meillä Etelä-Karjalassa on. Päätimme kohdistaa viestimme ensisijaisesti sinne missä päätöksiä ja tulevaisuuden linjauksia tehdään eli pääkaupunkiseudulle. Vieraanamme oli edustajia niin Finprosta, Tekesistä, Team Finlandista kuin Sitrasta ja valtioneuvoston kansliastakin. Kokeileva toteutustapa oli taatusti erilainen kuin muualla, mutta siihenhän täällä on jo totuttu.

Lisää kommentteja

Syötä kommenttisi tähän.

Kokeileva Suomi -blogissa julkaistaan kokeiluihin ja kokeilukulttuuriin liittyviä kirjoituksia. Tekstit toimitetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Jos haluat ehdottaa omaa kirjoitustasi Kokeileva Suomi -blogiin, ota yhteyttä: kokeilut(at)vnk.fi.