Innosta ja sitouta tarinalla - tarinallista kokeilusi! 

Tarinatyöpaja järjestetään maanantaina 8.10.klo 13-16 Balderin salissa, Aleksanterinkatu 12, Helsinki. Ilmoittaudu tarinatyöpajaan tästä linkistä. Tapahtumaan mahtuu 30 ensimmäistä ilmoittanutta.

Tässä pajassa opit miten voit lähteä rakentamaan toiminnallista tarinaa kokeilusi ympärille ja näin innostaa sekä sitouttaa ihmisiä mukaan kokeiluun.  Pajassa käytetään Tarinkoneen Stooripuu-menetelmää, jonka avulla tunnistetaan ja ideoidaan tarinaelementtejä kokeiluasi varten. Lopuksi teemme avoin tarina -menetelmän avulla ensimmäisen version kokeilusi tarinallistamista ohjaavasta ydintarinasta. Mieti siis ennakkoon kokeilu, jota haluat tarinallistaa, jotta saat työpajasta kaiken mahdollisen irti!

Tarinakätilönä pajassa toimii tarinallistaja Anne Kalliomäki. Anne on tarinallistamisen eli tarinalähtöisen palvelumuotoilun edelläkävijä Suomessa. Tarinallistamisesta on hyötyä kaikille aloille. Asiakkaat haluavat kokonaisvaltaisia kokemuksia, inhimillisyyttä, merkityksiä ja tunnetta. 

Anne on kirjoittanut kirjan ”Tarinallistaminen – palvelukokemuksen punainen lanka”. (Talentum 2014). Kirja palkitiiin Hopeasulka-palkinnolla 2015. Valmistaudu tarinapajaan lataamalla ilmainen tarinallistamisen opas Tarinakoneen sivuilta: http://www.tarinakone.fi/lataa-opas/

Pajan ohjelma: 

klo 13.00 Johdanto tarinallistamiseen - mitä hyötyä tarinallistamisesta kokeiluille? 

klo 13.30 - 14.30 Stooripuu kokeilun tarinaelementtien tunnistamisessa 

klo 14.30 - 14.45 Kahvitauko 

Klo 14.45 - 15.30 Stooripuun tarinahedelmät & testaaminen  

Klo 15.30 Tarinan ensimmäinen versio avoin tarina -formaatin avulla 

Klo 16.00 Tarinapaja päättyy

Järjestäjät: Tarinakone ja Kokeileva Suomi

Lisätietoa työpajasta: Anne Kalliomäki, anne(a)tarinakone.fi tai Kokeileva Suomi kokeilut(a)vnk.fi