Kokeilevan Suomen Tulosseminaari 13.11.2018

Kokeileva Suomen tulosseminaarissa esiteltiin hankkeen tähän astisia tuloksia sekä jatkotoimenpiteitä. Kunta- ja uudisitsuministeri Anu Vehviläinen esitteli seminaarissa parlamentaarisen neuvottelukunnan suositukset tulavalle hallituskaudelle, minkä lisäksi tapahtumassa kuultiin aihepiirin asiantuntijoita kokeilemisen nykytilasta ja tulevaisuudesta. Vierailevana puhujana paikalla oli Nestasta Anna Hopkins, joka esitteli kansainvälisen näkökulman kokeilukulttuurin tarpeellisuudesta. Seminaarin tunnelmiin ja puheenvuoroihin voi palata alla olevista videoista. 

 


Kokeileva Suomi -hankkeen tuloksia

Kokeileva Suomi -hankkeen tuloksia esittelivät Virve Hokkanen, Johanna Kotipelto sekä Markus Kanerva Kokeileva Suomi -tiimistä. 

 

 


Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen

Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen esitteli parlamentaarisen neuvottelukunnan suositukset kokeilutoiminnan jatkamisesta seuraavalla hallituskaudella.

 


Kokeilukulttuuri Suomessa -arviointihankkeen välitulokset

Jarno Poskela (Innotiimi-ICG) esitteli Kokeilukulttuuri Suomessa -arviointihankkeen (KOKSU) alustavia tuloksia.

 

 


Kokeilun paikan tulevaisuus

Lea Gynther Motiva Oy:sta kertoi Kokeilun paikan jatkosta ja tulevaisuudesta. Käy tutustumassa Kokeilun paikkaan: https://www.kokeilunpaikka.fi/fi/

 

 


Mitä Kokeilun paikka -alusta tarjoaa?

Johanna Liljeroos Tampereen yliopistosta esittelee tutkielmansa tuloksia Kokeilun paikka -alustasta ja sitä, mitä mahdollisuuksia alusta kokeilijoille tarjoaa.

 


Anna Hopkins: Miksi tarvitsemme kokeiluja?

Tutkija Anna Hopkins Nestan Alliance for Useful Evidencesta kertoo esityksessään, miksi tarvitsemme kokeiluja ja miten niitä käytetään yhteiskunnan kehittämisessä.

 


Paneelikeskustelu: Mihin menet kokeilujen Suomi?

Paneelissa ruodittiin kokeilukulttuurin tilaa ja tulevaisuutta - panelisteina Annukka Berg (Suomen ympäristökeskus), Tuula Jäppinen (Kuntaliitto), Kalle Nieminen (Sitra), Katri Sarkia (Demos Helsinki) ja Eva Heiskanen (Helsingin yliopisto). Paneelin veti Kokeilevan Suomen Virve Hokkanen.