Tulevaisuuden työllisyys- ja yrityspalvelut vihreän siirtymän vauhdittajina

työ- ja elinkeinoministeriö
Tuula Haatainen
Julkaisuajankohta 25.4.2022 14.00
Kolumni
Työministeri Tuula Haatainen
Työministeri Tuula Haatainen

Vaikka Suomessa on jo monia kiertotalouden edelläkävijöitä, on selvää, että tarvitsemme laajaa toimintatapojen muutosta, jotta kasvumme olisi kestävällä pohjalla. Kiertotalous tulee muuttamaan yritysten liiketoimintamalleja perustavalla tavalla ja sitä myötä myös työelämää: uusia työpaikkoja syntyy, töitä katoaa ja monien töiden sisältö muuttuu. Tähän haasteeseen vastaavat tulevaisuudessa myös työllisyys- ja yrityspalvelut.

Osaaminen ja koulutus ovat kiertotalouden toteutumisen keskiössä. Reilu siirtymä kiertotalouteen voidaan varmistaa vain osaamiseen panostamalla ja huolehtimalla, että kansalaisilla on kiertotalousyhteiskunnassa tarvittavat taidot.
 
Tähän asti keskustelu kiertotalouden työpaikoista on keskittynyt lähinnä korkean teknologian ja korkeaa osaamista vaativiin töihin. Muun muassa Sitra on kuitenkin omassa työssään kiertotalousteeman parissa tuonut esille myös sen, että kiertotalous ja uudenlaiset palveluliiketoiminnan mallit luovat työmahdollisuuksia myös matalammin koulutetuille työntekijöille.
 
Monet arvoketjut, jotka tällä hetkellä ovat globaaleja, voivat kiertotalouden myötä muuttua uudelleen paikallisiksi. Esimerkkinä tästä on vaateteollisuus, jossa kankaiden ja vaatteiden tuotanto on tällä hetkellä pitkälti ulkoistettu halvemman työvoiman maihin. Tulevaisuudessa Euroopan tekstiilialaa voitaisiin rakentaa paikallisten toimitusketjujen ja suljettujen materiaalikiertojen pohjalta. Tämä loisi paljon uusia työmahdollisuuksia.
 
Tarve kouluttaa ihmisiä kiertotalouden työtehtäviin on jo todellisuutta kiertotalouden edelläkävijäyrityksissä. Kiertotaloudessa tarvitaan uusia osaamisyhdistelmiä useilta aloilta tai akateemisten ja käytännön taitojen yhdistelmiä.
 
Osaamistarpeet vaihtelevat toimialoittain ja on tärkeää tunnistaa sektorikohtaisia tarpeita ja kehittää osaamista nämä tarpeet huomioiden. Digitaaliset ratkaisut ovat tärkeä osa kiertotaloutta ja digitaitoihin tulee kiinnittää erityishuomiota. Avainkysymyksiä ovat osaamisen kehittäminen sekä uudelleenkoulutus- ja uranvaihtomahdollisuudet erityisesti työmarkkinoiden muutostilanteissa. Euroopan globalisaatiorahaston tukea voidaan hakea vihreän siirtymän takia työttömäksi jääneiden uudelleen kouluttamiseksi. Tässä yhteydessä, kuten myös muissa isoissa irtisanomisissa, kiertotalouden osaamistarpeet olisi otettava huomioon.

TE-palveluiden uudistus avaa uusia mahdollisuuksia

TE-palveluiden siirtyminen kuntiin vuoden 2024 aikana ja kuntien tarjoamat työllisyyspalvelut, erityisesti koulutuspalvelut ovat keskiössä esimerkiksi juuri kiertotalousosaamisen edistämisessä. Meidän pitää jo nyt yhdessä visioida sitä, minkälaisia tulevaisuuden työllisyys- ja yrityspalveluja tarvitsemme ja miten kuntien elinvoimapalvelut sekä ELY-keskusten yrityspalvelut yhdessä tukevat sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävää yhteiskuntaa.
 
Uusi, syksyllä 2021 toimintansa käynnistänyt Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus JOTPA on omassa työvoimakapeikkojen kartoitustyössään jo tarttunut haasteeseen, ja vuoden 2022 rahoitushakujen yhtenä painopistealueena on vihreään siirtymään ja mm. kiertotalouteen ja biotalouteen liittyvä osaaminen. Laajamittaisen muutoksen aikaansaamiseksi tarvitaan kuitenkin kaikkien toimijoiden panosta: niin TE-hallinnon, yritysten, kuntien kuin oppilaitosten ja korkeakoulujenkin.
 
Työministeri Tuula Haatainen

Tuula Haatainen