Hallitus esittää kuntakokeilulakiin lisäyksiä

Työ- ja elinkeinoministeriö
31.3.2021 13.38
Tiedote
#työllisyyskokeilut

Hallitus esittää työllisyyden kuntakokeiluja koskevaan lakiin muutoksia, kuten eduskunta edellytti lain hyväksyessään joulukuussa 2020. Lakiin lisättäisiin säännökset, jotka mahdollistavat asiakkaan siirtämisen kokeilukunnasta TE-toimistoon tai toiseen kokeilukuntaan. Lakiin lisättäisiin myös säännökset työttömyysturvatehtävien laajemmaksi siirtämiseksi TE-toimistoilta kokeilukunnille.

Työllisyyden kuntakokeilut käynnistyivät 1.3.2021. Lähes 230 000 TE-toimistojen asiakasta siirtyi kuntakokeilujen asiakkaiksi.

– Nyt esitetyillä lakimuutoksilla selkeytetään tiettyjä kuntakokeiluja koskevia säännöksiä. Erityisesti esityksellä edistetään työttömyysturva-asioiden käsittelyn viivytyksettömyyttä ja sujuvuutta sekä mahdollistetaan se, että asiakkaan olosuhteiden muuttuminen voidaan huomioida kokeilun aikana, työministeri Tuula Haatainen sanoo.

Asiakas voitaisiin siirtää kokeilukunnasta TE-toimistoon tai toiseen kokeilukuntaan

Hallituksen esityksen mukaan TE-toimisto voisi asiakkaan pyynnöstä siirtää kokeilun asiakkaan TE-toimiston asiakkaaksi. Siirtäminen edellyttäisi, että se on tarpeen asiakkaan kielellisten oikeuksien turvaamiseksi, asiakkaan kannalta epätarkoituksenmukaisen asiakassuhteen välttämiseksi tai asiakkaan turvallisuuteen liittyvästä perustellusta syystä ja että siirtäminen ei vaaranna asiakkaan mahdollisuutta saada palvelutarpeensa mukaisia palveluja. Asiakas voitaisiin siirtää myös toisen kokeilukunnan asiakkaaksi sillä lisäedellytyksellä, että kohdekunta suostuu siirtoon.

Kokeilukuntien työttömyysturvatehtäviä laajennettaisiin

Lakiesityksen mukaan kokeilukunta ja TE-toimisto antaisivat omien asiakkaidensa osalta työvoimapoliittisen lausunnon kaikista niistä työttömyysetuuden saamisen työvoimapoliittisista edellytyksistä, joihin ei liity harkintaa tai joissa harkintaa on vain vähän. Kyse ei ole kokeilukunnille täysin uudesta tehtävästä, vaan nykyisen toimeenpanon selkeyttämisestä, kun kunta antaisi selvittämästään työttömyysturva-asiasta ratkaisun sen sijaan että ilmoittaisi tiedot TE-toimistolle ratkaisua varten. Tämä sujuvoittaa ja nopeuttaa työttömän etuusasian ratkaisemista.

Lakiesityksen muita säännösmuutoksia

Lakiesityksessä esitetään myös harkinnanvaraisen kulukorvauksen muutoksenhakusäännöksiä selkeytettäviksi. Asiakas ei voisi valittaa harkinnanvaraisen kulukorvauksen kieltävästä päätöksestä, joka perustuu kunnan tai TE-toimiston harkintaan. Muilta osin päätöksestä voisi valittaa toimittamalla valituskirjelmän päätöksen tehneelle kunnalle tai TE-toimistolle. Jos kunta tai TE-toimisto ei muuta päätöstään asiakkaan toivomalla tavalla, se lähettää valituskirjelmän sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakuntaan. Jos asiakas on tyytymätön muutoksenhakulautakunnan päätökseen, hän voi valittaa siitä vielä vakuutusoikeuteen.

Lakiesityksessä täsmennettäisiin myös asiakastietojärjestelmien käyttöoikeuksiin liittyviä säännöksiä henkilöasiakkaiden palvelujen parantamiseksi. Kokeilualueen kuntien kuntayhtymän virkamies voisi saada URA-asiakastietojärjestelmää koskevan käyttöoikeuden vastaavin edellytyksin kuin kunnan virkamies.

Lisäksi monialaisen yhteispalvelun asiakasrekisterin (TYPPI-rekisteri) käyttöoikeus voitaisiin myöntää myös muulle kuin virkamiehelle sekä myös sellaisen kuntayhtymän palveluksessa olevalle, joka vastaa monialaisessa yhteispalvelulaissa (TYP-laissa) tarkoitetuista tehtävistä. Asiakasjärjestelmien käyttöoikeudet myönnetään aina tietosuojavaatimusten edellyttämällä tavalla.

Muutosten olisi tarkoitus tulla pääosin voimaan 1.6.2021. Työttömyysturvatehtävien siirtoa koskevat säännökset tulisivat kuitenkin voimaan vasta 2.10.2021, jotta tarvittavat tietojärjestelmämuutokset saadaan tehtyä.

Lisätiedot:
työministerin erityisavustaja Timo Nevaranta, p. 050 574 1430
johtava asiantuntija Tanja Ståhlberg, TEM, p. 029 504 7025
hallitussihteeri Meri Pensamo, TEM, p. 029 504 7257
hallitussihteeri Eeva Vartio (työttömyysturva), TEM, p. 029 504 7082

Tuula Haatainen
TE-palvelut
alueet
aluehallinto
aluepolitiikka
kokeilut
kunnat
lainsäädäntö
palvelut
päätökset
säädösvalmistelu
toimeentuloturva
työllisyys
työttömyysturva
valmistelu