Kokeileva Suomi -blogi

Syksy käynnistyy – myös kokeilurintamalla

Kokeileva Suomi -tiimi Julkaisupäivä 12.9.2017 16.05 Blogit

Kesän riennot alkavat olla takanapäin ja myös Kokeileva Suomi on palannut kesälaitumilta tositoimiin. Syksy on tuttuun tapaan täynnä monenlaista mielenkiintoista ja jännittävää.

Kokeilun paikassa avattiin toukokuussa sen historian ensimmäinen kokeiluhaku, joka päättyi elokuun viimeisenä päivänä. Ehdotuksia kiertotaloushakuun tuli pitkälti yli sata ja aiheita riittää laidasta laitaan. Mukana on niin hävikkiruoan hyödyntämistä kuin autojen yhteiskäyttöä edistäviä ideoita. Ehdotuksissa kiertotaloutta pyritään edistämään niin kouluruokailun, citykanaloiden kuin parkourinkin avulla.

Päätökset rahoituksesta tehdään syyskuun lopussa, ja rahoituksen saaneet kokeilut toteutetaan suurelta osin vielä tämän vuoden aikana. Rahan lisäksi valituille kokeiluille on tarjolla myös sparrausapua käytännön toteutukseen ja viestintään. Tässä Kokeileva Suomi -tiimin apuna toimii kiertotalousyritys Ethican vetämä konsortio.

Samalla Kokeilun paikan kehitystyötä jatketaan täyttä häkää. Alusta ei ole vielä valmis, vaan kokeilukulttuurin oppien mukaisesti kehitämme sitä vähän kerrallaan, käyttäjien kokemukset huomioiden. Samalla ryhdytään jo valmistelemaan seuraavia rahoitushakuja, joiden teemoina tulee olemaan hallituksen linjauksen mukaisesti työllisyys ja tekoäly.

Herozerohero tulee taas!

Syksyn suurin tapahtumamme tulee olemaan 13.10. kansainvälisenä epäonnistumisen päivänä järjestettävä Herozerohero-tilaisuus. Viime vuoden tapaan pyrimme tapahtumalla nostamaan esiin ajatusta, että kukaan ei ole vain nolla tai sankari; kumpaan vain lukkiutuminen on vaarallista. Epäonnistumisen riski kuuluu olennaisena osana uuden kokeilemiseen, sillä emmehän voi todella tietää miten jokin asia toimii, ennen kuin sitä on kokeiltu käytännössä. Epäonnistumisen pelko on inhimillistä, mutta jos emme opi sitä käsittelemään, se voi pahimmillaan tappaa kaiken luovuuden. Tarkempaa tietoa ohjelmasta seuraa pikapuoliin. Päivä kannattaa kuitenkin merkata kalenteriin jo nyt!

Marraskuussa Rovaniemellä huipentuu yli vuoden mittainen yhteistyömme ammattikorkeakouluverkoston kanssa Kokeilukulttuuri goes Arctic -tapahtumassa. Erityisesti ammattikorkeakoulujen väelle suunnatussa tapahtumassa keskitymme vahvistamaan ammattikorkeakoulujen roolia kokeilukulttuurin dynamoina omilla alueillaan. Tapahtuma päättää Kokeileva Suomi -kiertueen. Syyskuussa olemme mukana myös Kuntamarkkinoilla.

Lisäksi teemme kumppaneidemme kanssa yhteistyötä monissa tapahtumissa. Kokeileva Suomi on mukana muun muassa Digikuntakokeilun luotsaamassa Kokeiluviikossa, valtionhallinnossa tapahtuvassa Kokeilukiihdyttämössä sekä Helsingin yliopiston koordinoimassa Hack for Society -tapahtumassa.

Tavoitteet korkealla

Kokeileva Suomi -tiimi jatkaa eloaan hieman pienempänä kuin ennen, kun Annukan ”vaihtoaika” meillä päättyi ja hän siirtyi takaisin Suomen ympäristökeskukseen. Jo keväällä tiimiin liittyi puolipäiväisesti Markus, joka vahvistaa tiimissä tutkimuksellisten kokeilujen osaamista. Täydellä tohinalla jatkamme kuitenkin kokeilukulttuurin edistämistä monella rintamalla. Viime kevään puoliväliriihessä hallitus asetti tavoitteeksi nostaa Suomen maailman parhaaksi kokeilu- ja innovaatioympäristöksi. Sitä kohden siis suuntaamme, mutta Kokeileva Suomi -tiimi ei sitä tietenkään yksin voi saada aikaan. Näin kunnianhimoinen tavoite on mahdollista saada aikaan vain yhteistyön voimalla!

Kommentit
Ei kommenteja vielä. Ole ensimmäinen.
Selaa blogin artikkeleita

Kokeileva Suomi -blogissa julkaistaan kokeiluihin ja kokeilukulttuuriin liittyviä kirjoituksia. Tekstit toimitetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Jos haluat ehdottaa omaa kirjoitustasi Kokeileva Suomi -blogiin, ota yhteyttä: kokeilut(at)vnk.fi.