Käytännön kokemuksia kokeilusta: valinnanvapaus saattaa turvata lähipalvelut myös tulevaisuudessa

Sosiaali- ja terveysministeriö 18.5.2017 17.54
Uutinen
Käytännön kokemuksia kokeilusta: valinnanvapaus saattaa turvata lähipalvelut myös tulevaisuudessa

Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudenlaista tuottamistapaa on kokeiltu neljällä alueella alkuvuoden aikana. Asukkaat ovat olleet hyvin kiinnostuneita kokeiluista, mutta valintaa ja vaihtoja on tehty harkiten.

Nyt meneillään oleva palvelusetelikokeilu on hallitusohjelmaan kuuluva kärkihanke. Kokeiluhankkeet ovat käynnissä Hämeenlinnassa, Jyväskylässä, Tampereella ja Ylä-Savossa. Keski-Uudenmaan kokeilu aukeaa asiakkaille 19.5.2017. Kokeilujen asetelma ja toimintaympäristö poikkeavat jonkin verran lakiesityksen valinnanvapausmallista.

Hankkeet ovat edenneet eri tahtiin ja ne ovat vielä alkuvaiheessaan, mutta kokemuksia on jo kertynyt. Kokeilu käynnistyi ensimmäisenä Suomessa Kiuruvedellä. Seuraavaksi sama toimija laajentaa Sonkajärvelle. 

”Pienemmillä ja harvaan asutuilla paikkakunnilla julkisten palvelujen osittainen huono saatavuus tuntuu nyt selvästi luovan liiketoimintaedellytyksiä uusille palveluntuottajille. Jollain alueilla valinnanvapaus saattaakin turvata lähipalvelut myös tulevaisuudessa – patoutunut tarve purkautuu ja toimivan palvelukonseptin myötä asiakkaat saadaan jäämään uudelle tuottajalle”, toteaa projektipäällikkö Laura Vuorensola Ylä-Savon sotesta.

Hämeenlinnassa valinnanvapaus on noin 18.000 asukkaalla. Heistä mahdollisuuttaan on hyödyntänyt reilut 8 prosenttia. Yksityisiä tuottajia on toukokuun puolivälissä mukana viisi ja julkisia terveysasemia kaksi. 

”Muutoin Hämeenlinnan alustavat tulokset ovat samansuuntaisia muiden kokeilujen kanssa – valintaa tehdään kun palveluille on tarvetta ja asiakkaita kiinnostavat palveluun liittyvät, arkiset kysymykset, kuten hoitoonpääsyaika, hoitava henkilökunta ja näytteenottopaikkojen sijainti”, toteaa kokeilun projektipäällikkö Niina Haake.

Tampereen kokeilu käynnistyi maaliskuussa. Tampereen kokeilussa aktiivisimpia vaihtajia ovat 35–65-vuotiaat ja alle 15-vuotiaat. 

”Kun 2011–2016 terveysasemaa vaihtaneista yli 40 % oli yli 65-vuotiaita, kokeilussa heitä on tähän mennessä ollut alle 15 %. Tiivistetysti voi arvioida, että tämä kokeilu on aktivoinut työikäiset ja lapsiperheet. Kokeilussa on vaihtanut paljon sellaisia henkilöitä, joilla ei ole lainkaan käyntejä kaupungin terveysasemille viimeisen kahden vuoden aikana”, arvioi Tampereen kokeilun projektisuunnittelija Antti Markkola.

Jyväskylän kaupungin valinnanvapauskokeilu toteutetaan kolmen terveysaseman alueella (Huhtasuo, keskusta ja Kuokkala). Kokeilualueella on asukkaita yhteensä 62 000. 

”Heistä noin 1500 on valinnut palveluntuottajakseen yksityisen tuottajan. Tämä on vain 2 % valintaan oikeutettujen määrästä. Tällä hetkellä yksityisiä palveluntuottajia on kokeilussa mukana yksi. Toisen palveluntuottajan hakemus on parhaillaan hyväksyttävänä”, kertoo projektipäällikkö Riitta Pylvänen Jyväskylän valinnanvapauskokeiluhankkeesta.

”Toistaiseksi jyväskyläläiset ovat tehneet valintansa hyvin harkiten. Syynä on osin se, että Jyväskylässä asiakkaan tulee sitoutua palveluntuottajan asiakkaaksi kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan. Palvelu uuden tuottajan asiakkaana alkaa viimeistään seitsemän vuorokauden kuluttua valinnan tekemisestä. Kolmasosa valinnan tehneistä on asioinut uuden palveluntuottajan asiakkaana maalis-huhtikuun aikana,” korostaa Riitta Pylvänen. 

Keski-Uudenmaan kokeilussa on tehty aktiivista yhteistyötä Sitran soteuttamo-konseptin pohjalta. Soteuttamo on sosiaali- ja terveysalan uudistamisen ja verkostojen kehittämisen työkalupakki, jonka avulla tuodaan ekosysteemiajattelua ja yhteistyöverkostoja sote-alalle.  

”Eri alojen pientoimijoiden yhteiset tilaisuudet avaavat monille väylän verkostoitumiseen. Tähän Soteuttamo on ollut hyvä työkalu”, kertoo viestintävastaava Terhi Sandberg Keski-Uudeltamaalta. 

Sosiaali- ja terveysministeriö käynnisti palvelusetelikokeilun osana hallituksen Palvelut asiakaslähtöiseksi -kärkihanketta vuonna 2016. 

Keväällä 2017 hallitus päätti myös valinnanvapauspiloteista, joilla tuetaan valinnanvapauslain toimeenpanoa jo ennen lain varsinaista voimaantuloa. Valinnanvapauden pilottihankkeissa voi pilotoida joko sote-keskusta tai henkilökohtaista budjettia ja ne voidaan aloittaa maakunnissa aikaisintaan syksyllä 2017 ja viimeistään 30.6.2018.

Lisätietoja

Johtaja Annakaisa Iivari, p. 0295163371, etunimi.sukunimi@stm.fi

kärkihankkeet
kokeilut
sosiaalipalvelut
sote-uudistus
terveyspalvelut
valinnanvapaus